sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Heippa kesäkuu!

Kyllä humpsahti kesäkuu vauhdilla, oliko sitä ollenkaan? Viikonloput mökillä ja arjet kotosalla. Touhua riitti molemmilla tonteilla kun kotona raivattiin tonttia rikkaruohoista ja mökkiä laitettiin juhannus- / kesäkuntoon.

Väliin mahtui esikoisen valmistujaiset, nyt meillä on sitten puutarhuri omasta takaa :) Ihanaa kun pääsi laulamaan tänäkin vuonna Suvivirren, tuntui kesä kesältä!



Mökillä riitti touhua sekä tytöille että meille, vaikkakin olemme tarkoituksella pitäneet mökkiä mahdollisimman luonnontilaisena ja vain nauttineet maisemista.

Huom! Tyttöä ei ole "häkitetty" koska häkissä ei ole ovea ;)



Kotona kukki kauniisti kesäkuussa ja yritin kitkennän ja raivauksen välissä myös nauttia kaikesta kauniista ja ihmeellisestä kasvusta.


Myös Juhannus vietettiin tietysti mökillä, ilma oli hyytävän kylmä mutta ei sentään satanut eikä ollut tuulistakaan, eli kokko saatiin pystytettyä rantaan ja nautimme sukulaisten seurasta aamuun saakka. Minulla on anopilta perintönä pitkä, nilkkoihin ulottuva toppatakki juuri tälläisiä kylmiä öitä varten, enkä kyllä ikinä siitä luovu :) Mukulat "koteloituivat" riippukeinoihin välillä lämmittelemään.


Näin siirryimme heinäkuulle ja loman viettoon. Meillä on molemmat pojat töissä eli vietämmekin lomaa hiukan erilailla ukkokullan kanssa kaksin. Suunnitelmia ei varsinaisesti ole, jossain pikkureissussa ehkä käydään tai sitten ei. Kotona pitäisi raivata varastoa ja mökillä tehdä hiukan halonhakkuuta, toisaalta olisi kiva mennä lämpimäänkin viikoksi...katsotaan mitä keksitään ja jaksetaan :)


Ihanaa heinäkuun alkua teille kaikille ja rentouttavaa lomaa kenellä jo loma on!

- kisu -

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Mukavaa heinäkuun alkua myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kesän tunnelmia!
    Suloisia suven hetkiä heinäkuulle myös!

    VastaaPoista
  3. Kesäkuu oli kaunis ja toivottavasti saamme kuukauden päästä sanoa, että heinäkuu oli lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Ansu, kyllä varmasti saadaan myös lämpöisiä päiviä lisää :)

      Poista
  4. Kauniit kesäiset kuvat!
    Kiva kuva, kun on kolme riippukeinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Nuo riippukeinut ovat kovassa käytössä ja siinä on nuorison hyvä höpötellä omia juttujaan!

      Poista

Luen mielelläni ajatuksiasi, jätäthän viestin!