keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Lavakaulusprojekti on valmis !

Ennen kuin kerron lavakauluksista,  täytyy kyllä kehua sunnuntaina tehtyä pizzaa! Pizzapohjan ohjeen löysin Tainan blogista Mansikkatilan mailla ja täytteet sitten oman maun mukaan. Erona Tainan pizzaan oli, että meillä tuo pizza tehtiin grillissä ei uunissa, ja oli kyllä onnistunut kokeilu. Meillä on kaasugrilli mistä saa keskimmäisen polttimon pois käytöstä, toimii sitten vähän kuin kiertoilmauuni. Varmasti grillataan jatkossakin pizzaa, slurps!


Mutta nyt niihin lavakauluksiin! Tiedättekö sen projektin mikä leviää kuin pullataikina? No tässähän kävi juuri niin :) Aluksi oli tarkoitus tehdä jo olemassa olevasta puutavarasta yksi laatikko tuohon grillin viereen mihin sitten saisin hiukan yrttejä, tomaattia ym. pientä syötävää. Lankut oli valmiina ja kalusteöljyä jäi vielä puutarhakalusteiden jälkeen reilusti, eli eikun hommiin.


Sain kaikki laudat lauantaina öljyttyä ja sitten sunnuntaina kasaamaan. Kaikki muuten hyvin, mutta kulmiin piti hakea rautakaupasta jotkut saranat tai kulmaraudat. No, ukkokullan kanssa rautakauppaan (sinne muuteen saan aina seuraa, ei tarvitse kahdesti pyytää ;) ) ja löydettiinkin ihanat saranat. Mutta sitten se hinta... Ukkokulta siinä sitten kyseli että paljonko ne valmiit lavakaulukset maksaa ja todettiin että halvemmaksi tulee, ja kun sitä öljyäkin vielä on, niin haetaanpas sitten sellaiset.  Katsotaan sitten mökin varastoista noita saranoita tuohon jo tekeillä olevaan laatikkoon. Ok, tämä selvä! Otetaan kuitenkin mullat mukaan saman tien kun mustaa multaa ei toisesta kaupasta saa..

Ja näin mentiin sitten Plantageniin, ukkokulta tuumasi että voisihan noita olla kaksin kappalein, on silti vielä edullisemmat kuin ne rautakaupan saranat. Tiedossa oli siis jo että haluan lavat kahteen kerrokseen. Jee, hyvä idea, suostun!!! Neljän lavakauluspaketin kanssa sitten kotiin, öljyä pintaan ja alusta valmiiksi.

Alkuun oli tarkoitus laittaa vain suodatinkangas nurmikon päälle, lavakaulukset siihen ja multa sisään. Mutta, mutta...hommahan levähti taas...ukkokullan kanssa mietittiin että nurmikon leikkuu tuosta lavan reunalta ei ole ihan helppoa. No, meillähän onneksi on jäänyt pihakiviä yli vanhasta kiviprojektista ja kivituhkaakin on...siis hommiin :) Eilen sain lopulta homman päätökseen, kivet laitettua ja kaulukset paikalleen, ukkokulta sitten rupesi laittamaan multaa lavan sisään. Eihän se riittänyt, mehän olimme ostaneet sitä alunperin vain siihen yhteen tekeillä olevaan laatikkoon :D
Tänään siis vielä multakauppaan ja sitten on nämä kaksi lavakaulusta istutuskunnossa.


Jeps, että tälläistä täällä on huuserattu tämä viikko. Lopputulos siis oli että sain kaksi lavakauluslaatikkoa tuonne tuija-aidan viereen ja omatekemä laatikko on vielä tulossa grillin viereen, hihiii. Tarkemmat teistä ehkä huomaa että yllä olevissa pikkukuvissa sataa lunta, ei haitannut onneksi tätä projektia yhtään :)

Nyt täytyykin kiiresti ruveta tyhjentämään makuuhuonetta, siinä on sitten mulla seuraava projekti, mutta siitä lisää myöhemmin :)

Ihanaa loppuviikkoa teille!

- kisu -

10 kommenttia:

  1. Hyvä projekti! Lavakauluksia ei ole koskaan liikaa. Meillä on kymmenen ja ahtaaksi käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti totta Satu, näistä on hyvä aloittaa ja nyt kun tein tuon kivireunuksen, ukkokultakin saattaa suostua jatkossa hankkimaan näitä lisää kun ei haittaa nurmikonleikkuuta ;)

      Poista
  2. Loistoprojekti ja hyvältä näyttää!
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, toivotaan että näissä hyvin kasvaa viljelmät :)
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  3. Pizza näyttää niin herkulliselta!
    Kivaa puuhaa siellä.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen grillipizzakokeilu ja onnistui heti, kyllä olin iloinen :)
      Ihanaa torstaita sinulle Sari!

      Poista
  4. Kova homma, mutta hienolta näyttää. Ei työ tekemällä lopu, mutta et kai siihen pyrikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen :) Pääsisipä vain jo laittamaan siemeniä multaan...mutta ehkä pian pääsee!
      Ei lopu puutarhassa hommat, mutta en todellakaan haluaisi niin valmista puutarhaa ettei siellä olisi mitään tekemistä :)
      Ihanaa viikonloppua sinulle Anonyymi!

      Poista
  5. Hitsit, pitäisiköhän itsekin kysäistä mieheltä josko rautakaupassa käytäisiin. Kauniin väriset nuo lavakaulukset, ihanko siis kalusteöljyllä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus tulee "hiukan" myöhässä mutta kyllä käytin siis Valtin kaluste- ja terassiöljyä väriltään kelonharmaa!

      Poista

Luen mielelläni ajatuksiasi, jätäthän viestin!